perjantaina 31. heinäkuuta 2009
Raitakynnet.
Värit ovat pirteät ja lopputulos miellytti mutta aika nössöt kynnet kuitenkin mun makuuni, joten pitää ensi kerralla käyttää jotain vastaväriäkin, jotta kynsiin sais hieman asennetta.
torstaina 30. heinäkuuta 2009
Melkein sama asu.
Kotiin päästyä asu hieman muuttui, lisäsin asuun shortsit ja kirppikselle mentäessä pistin mustat sandaalit jalkaan ja kiepsautin kultaisen vyön ranteeseen.
Nassuun en ole jaksanut muuta tunkea kuin hieman aurinkopuuteria ja ripsaria. Naamasta puheenollen.. Miten se näyttääkin noin valkoiselta. Tarttee jotenkin saada siihen lisää väriä. Aurinkoa siis.. Toivottavasti lomareissulla paistaa aurinko.
ps. Tällä hetkellä Hansu on oikeasti (ja toivottavasti) Punkaharjulla ihastelemassa maisemia.
keskiviikkona 29. heinäkuuta 2009
Epäonnistunut pelastus.
Oli vähän kynsilakanpoistoaineelle töitä heti kuvauksen jälkeen. Teoriassa tuota voisi kyllä kokeilla uudelleen.. Eri väreillä tietysti ja pienemmällä pilkkumäärällä.
ps. Meidän perhe, kissat kans, lähtee reissuun huomenaamusta, joten blogi viettää sen aikaa hiljaiseloa. Laitan kyllä pari postausta ajastuksella tulemaan, mutta mahdollisiin kommentteihin vastaan vasta kotiuduttua. Lisäksi laitan valvonnan päälle, jotta kellään ei tule houkutusta rivoiluun :P
ps2. Kotimaanmatkailu ja telttailu rules!!
tiistaina 28. heinäkuuta 2009
Uudistunut pikkula..
Älkää ihmetelkö vessanpöntön kannen värin vaihdoksia. Jotkut kuvat ovat otettu ennen kannen vaihtoa ja jotkut jälkeen. Mutta nykyinen kannen väri on siis musta.
Ennen vessa oli täysin valkoinen ja lattiassa oli yliällö, värisikiö muovimatto. Rempatessa maalasin vessan takaseinän punaisella, liimasin uuden ruutukuvioisen muovimaton lattiaan ja vaihdettiin pesuallas suurempaan ja kätevämpään sekä vaihdettiin uusi valonlähde ja se pöntön kansi. Niin ja mikä parasta, nyt mulla on pistorasiakin vessassa, joten voin jopa föönätä tukkaani siellä. Ennen tällaista luksusta kuin pistorasiaa ei ollut vessassa, vaan piti vetää jatkoroikka vierashuoneesta vessaan. Ja kaikkihan tietävät kuinka esteettisen kauniita jatkoroikkavedokset ovat :D
Vessan entinen käsienpesuallas oli jotain ihan kamalaa. Hana oli väärällä puolella allasta, mutta uuden altaan myötä sen paikka siirtyi kulmaan ja altaan koon kasvaessa hampaita pestessä ei tarvitse enää niin paljoa tähdätä, jotta osuisi altaaseen.
Ostin joskus aikoja sitten pöntön päälle tarkoitetun hyllyn. Se on ollut kyllä hintansa arvoinen ja vielä enemmän. Pienessä vessassa ei olisi muuten laisinkaan säilytystilaa, paitsi peilikaapissa.
Hihii, huomasitteko muuten pöntön vasemmalla puolella olevat putken, joka on puoliksi päällystetty jollain narulla. Se on edellisen omistajan tekeleitä ja se oli ennen alas asti, mutta kun meijän kisut piti sitä kiipeilypuunaan sitten niin piti ottaa puolet narusta pois, jotta kisut ei pääse enää kiipeämään :D
ps. Eikö ookki hassua, että halusin vessasta punaisen vaikka vihaan vaatteissa punaista :D
maanantaina 27. heinäkuuta 2009
Ihan jotain pientä vain..

Sitten ostin vyötäröstä löysät keltsit leggarit, 6e, jotka myöskin olivat tarjouksessa ja sinisen lompakon, 3e.
Ukko kauhistu nähdessään sinisen lompakon ja kysy "Oletko sä tosissas? Ihan hirveen värinen". No tietysti olin tosissani. Ihan mahtavan sininen ja tosi halpa. Olis ollu tyhmää jättää se ostamatta. Mä olenkin käyttänyt edellistä lompakkoo jo varmaan 8 vuotta. Oli jo aika vaihtaa..
Näin sitä kesälomaa vietetään..
Taavi oli hiukan tarkkaavaisempi ja rauhoittui päikkäreille vasta ukon kainalossa. On ne mun mussut niiiiin söpöjä!
sunnuntaina 26. heinäkuuta 2009
Muissa kaupungeissa..
Eilisen asu oli sama vanha, täällä jo varmasti nähty. Keksin kuitenkin jotain, melkein uutta, kun peilistä tuijotti aivan liian tylsä asu. Kiepsautin uuden keltsin vyöni ranteeseen. Kiva pieni väripiristys! Korviksiksi kaivoin vanhat lempparit, syntisen paljon painavat, "hopea"korvikset. Miten joihinkin asusteisiin, kuten kyseisiin korviksiin, ei ikinä kyllästy :D
toppi: Vila, alustoppi: H&M, leggarit: GT, laukku: Only, kengät: Andiamo, vyö: VM
Tänään oon fiksannu pikkuvessan loppuun ja raahannut tavarat sisään. Olo on hyvin onnellinen tällä hetkellä! Otan uudistuneesta vessasta kuvaa kuhan jaksan ja pistän tänne. Luvassa on hieman "erilainen" vessa, ainakin väreiltään :D
ps. Ootteko muuten huomannu, et mun kuvauskulman takana oleva kynnys on myöskin vaihtanut väriä :D Meinaan ite huomasin just nyt kun katoin kuvia :D En muistanukkaan, et toi maalattiin vähän aika sit..
lauantaina 25. heinäkuuta 2009
Pynttäydytään rautakauppaan.
Tukka tuntuu kasvaneen jo ihan hirmusti sitten viime kampaajakäynnin, joten taitaa olla, että joudun lomalla käymään taas napsimassa tukastani palasia pois. Uusi värjäysoperaatiokaan ei olisi pahitteeksi, kun juurikasvu alkaa olemaan taas aika reilu. Kuinka usein sitä pitää tukkaa oikeen värjätä, ettei näytä hampuusilta :D
perjantaina 24. heinäkuuta 2009
Kirjaimet sekaisin.
Arvakkaas mitä oon tänään koko päivän tehny, no rempannu. Mut mikä tulos, täydellinen pikkuvessa. Meijän yläkerran pikkuruinen vessa, minun valtakuntani, sai uuden värisen takaseinän, uuden lattian ja uuden altaan. Oon ihan sairaan tyytyväinen lopputulokseen. Otan siitä pari kuvaa kun saan rahdattua kaikki kamat oikeille paikoilleen. Ei oikeen jaksanut enää tänään alkaa sisustamaan.
Nyt peiton sänkyyn peiton alle ja toljottamaan telkkua loppuillaksi. Heippa!
torstaina 23. heinäkuuta 2009
Golden show... eiku shoes.
Eilen oli virallinen herkuttelupäivä. Käytiin The Grillissä lounaalla, sitten syötiin viereisellä jäätelökiskalla isot annokset jätskiä ja lopuksi vielä mentiin kahville ja donitsille Arnoldssiin. Eilisen kiristämättömät vaatteet olivat:
Olen jo pitkän aikaa etsinyt uutta auringonottotuolia, kun ukko hajotti viime kesänä edellisen. Tänään löyty ihan täydellinen aurinkovuode, jonka saa ihan vaateriin. Vähän löffäilen siinä loppuloman :D
ps. Olen erittäin ylpeä itsestäni, sain eilen varattua kirpparipöydän ja vietyä sinne tavarat illalla.
keskiviikkona 22. heinäkuuta 2009
Silmien kehystäjät.
Uusien rillien lähtökohtanahan oli se, että ne olisivat taas monivuotiset siis ei mitkään sesonkirillit, jotka olisivat jo ensi keväänä auttamattomasti muodista pois. Se jos joku onkin vaikeaa valita kehyksiä, joista voisi kuvitella pitävänsä vielä kahdenkin vuoden päästä. Kehyksien ominaisuuksista tärkeintä oli, että niihin mahtuu kohtalaisen isot linssit. Tykkään että näen ison alueen ilman niskojen nakkelua.
Ykköskehykset, joihin ihastuin toden teolla, heti ensi silmäyksellä, olivat muovikehykset, jotka ovat edestä kirkkaat ja mustat sivuilta. Vaikka kehykset ovat aika massiiviset, eivät ne kuitenkaan ole liian rajut ja "silmiin pistävät", koska ovat läpinäkyvät.
Kakkoskehykyksien valinta olikin vaikeampaa. Ei millään meinannut löytyä ruskeita metallikehyksiä. Kaikki olivat muovisia tai todella järkyn mallisia :D Ruskea metalli ei ole selvästikkään nyt muodissa.

Olen tällä hetkellä edelleen tyytyväinen kehysvalintoihini. Tuli ostettua kahdet erilaiset kehykset, joten en varmasti ihan heti kyllästy. Niin ja mikä parasta, näköni ei ollut huonontunut laisinkaan (eka kerta 16 vuoteen), paremminkin parantunut, vaikka jotkut sanovat, että raskaana ollessa näkö huononee. Kuitenkaan optikko ei ottanut vahvuutta linsseistä pois vaan nyt mulla on kolmet samanvahvuiset silmälasit eli vanhojakaan kehyksiä ei tartte heittää mäkeen, vaan niitä voi pitää vaikka remppalaseina.
tiistaina 21. heinäkuuta 2009
Melkein valmista.
Alkuperäinen tarkoitus oli tänään esitellä uudet rillit, mutta koska kasvoni eivät ole nähneet meikkiä tai tukka hiuslakkaa tänään, pitää sitten esitellä yläkerran aulan sisustusta, joka on melkein valmis. Vain kiikkustuoli uupuu. Tässä kuvassa näkyy erihyvin se, etten pidä ollenkaan mistään koriste-esineistä, meinaan kuten näkyy, hyllyt huutavat tyhjyyttään :D Hyllyt ja lamppu Ikeasta, matto Kodin ykkösestä.
En oikein tiedä sopivatko oranssit laatikot punaisten hyllyjen kanssa, mutta ukko halusi välttämättä oranssit laatikot ja välillä on pakko antaa periksi, joten menkööt.
Olen aikasta tyytyväinen yläkerran aulaan, vielä kun rappuset saadaan rempattua loppuun, ne yhdistävät hienosti alakerran ja yläkerran sisustukset toisiinsa.
maanantaina 20. heinäkuuta 2009
Armoa! Huutaa lompakko.
Löysin lisäksi valkoiset, nahkaiset läpsyt Andiamosta. Hintaa oli noin 15e. Hassua maksaa nahkatossuista kympin vähemmän kuin keinotavarasta :DD

Spirit Storesta löysin jotain mikä aiheutti heti riemunkiljahduksia, meinaan kauan etitty kirjain-t-paita. En paljoo miettinyt sovituskopissa, vaan raahasin kauneuden kassalle, vaikka masun takia paita ei nyt istukkaan ihan maailman parhaimman näköisesti. Hinta 25e.

Vero Modasta löysin taas yhden lisän liian suureen vyökokoelmaani. Pitäs oikeesti alkaa enemmän käyttää vöitä eikä vaan säilöö niitä lipastossa :D Hinnasta en oo nyt ihan sata varma mut olisko ollu joku 8e.

Samasta kaupasta löyty myös leggarit, ruskeat sellaiset. Olin aika äimistynyt kun olin maksanut ostokseni. Ostin ihan oikeasti ruskeat housut.. Nooh. mulla on housuista jo hyvä visio, joten eivät varmaan jää käyttämättä. Kaiken lisäksi leggareissa on eri hyvä matala vyötärö ja venyvä kuminauha. Hinta 30e. Nämä leggarit taitavatkin olla nyt ainoat "housut" jotka menevät päälle ilman, että jättää vetoketjua vetämättä kiinni, puhumattakaan napista mitään..
Sitten ostin myös yksolkaimisen paidan. Oli niin kiva. Hinta 13e.
Niin ja ostinhan mä myös lilan perustopin GT:sta, mutta siitä ei turhaan kannata kuvaa pistää, kaikkihan me tiedetään millaisia ne on :D Näiden ostoksien jälkeen en kyllä halua tehdä kuun vaihteessa tilinpäätöstä.. On meinaan tullu shoppailtua tässä kuussa aika railakkaasti. Nooh.. kerrankos sitä :P
sunnuntaina 19. heinäkuuta 2009
Kesätunnelmia..
Lasten trampoliinia voi käyttää myös veneenä, kuten minä tein. Vähän hankalaa oli vaan ohjailla häkyrää yhdellä melalla :D
Sitten tulikin kotiin lähdön paikka. Shortsit jalkaan ja pari toppia päälle niin olin valmis. Olishan sitä voinut jäädä pitemmäksikin aikaa laiturin nokkaan makaamaan, mutta huomenna tulee kavereita yökylään, joten pakko oli kotiutua.

torstaina 16. heinäkuuta 2009
Ryytynyt mutta onnellinen!
Pitemmittä puheitta.. Musta ei varmaan kuulu sitten koko viikonlopulla mitään. Lähdetään orjatyöleirille Viitasaarelle viikonlopuksi ja tarkoitus olisi tulla jatkamaan kotipuoleen remonttia sunnuntaina. Joten ens viikolla palailen näihin kuvioihin. Nyt pakkaamaan, heippa!
ps. Viitasaarella on parei paistaa aurinko. Otan bikinit mukaan ja haluan rusketusrajat!
tiistaina 14. heinäkuuta 2009
Glitter-pommi!
Tänään oli glitter-päivä, noh ainakin oli pakollinen tarve aamulla laittaa paljettitoppi päälle töihin! Kunnon kimallusta arkeen -päivä :P
Sitten on enää huominen ja torstai töitä ja tämä tyttö jää kesälomalle! Vähän siistiä.. En malta odottaa!!
maanantaina 13. heinäkuuta 2009
Boring times..
toppi: Vila, neule: Only, leggarit: GT, kengät: Dinsko, paita: H&M
Hieman potuttaa kun normaaleista alaosista vain leggarit menevät enää jalkaan. Muista vaatteista on turha yrittää laittaa vetoketjua kiinni. En haluaisi millään mennä äitiyspuolelle shoppailemaan, koska sehän on varmaa, ettei niitä vaatteita sen jälkeen sitten tule käytettyä ellei sitten jonakin herran vuonna tule uudelleen raskaaksi. Mutta jotain on keksittävä, ellen halua kulkea marraskuuhun saakka leggareissa..sunnuntaina 12. heinäkuuta 2009
Vierasvara.
Viikonloppu on mennyt siivotessa. Sain vihdoin itsestäni sen verta irti, että tein kunnon suursiivouksen koko taloon. Vielä on alakerran ikkunat pesemättä, mutta muuten talo on putipuhdas, juuri ennen kesäloman alkua :)
Sain muuten vietyä kaikki vierashuoneessa ja muualla käytävillä olleet laatikot vintille pois silmistä. Sitä ennen kävin vielä tavaroita läpi ja taas tuli pari muovikassillista rompetta roskiin vietyä. Vaikka tuntuu, että mitään ei varastoi, silti sitä kampetta on aivan liikaa..
Hmm.. Ukon kaveri toi just mulle jotain vauvalehtiä luettavaksi.. Alkaako porukka jo vihjaan, että mun pitäs pikkuhiljaa alkaa keskittymään lapsen tuloon ja hankintoihin. Mä kun suunnittelin ostavani pinnasängyn sun muut vasta kun supistukset ovat alkaneet :D
lauantaina 11. heinäkuuta 2009
Tänään on surun päivä..
Mutta jos nyt suoraan puhutaan, olisin todella halunnut ajella sillä vielä tämän kesän kun kesälomakin on vasta tulossa. Ja muutenkin minun nelipyöräinen rossarini on ollut aivan liian rakas minulle.. Miten ihminen voikin kiintyä johonkin moottoriajoneuvoon niin paljon..
Tässä surussa hieman helpottaa se ajatus, että ukko lupasi mulle jo ostaa uuden tieliikennepelin, heti kun menen takaisin töihin äippäloman jälkeen tai ehkä jo aikaisemminkin. Ja sen pitäisi olla kuulemma vielä kovempi peli kuin entinen. Ja pienellä virittämisellä siitä varmasti saadaan vielä kovempi peli :P
perjantaina 10. heinäkuuta 2009
<3
paita: Only, toppi: GT, leggarit, kengät: H&M
Käytiin eilen ostamassa yläkerran aulaan matto. Kodin Ykkösestä löytyi täydellinen matto ja oikean värinen. Duunin korruptiolahjakorttien jälkeen maksoin itse matosta 10e. Ei paha :D Lisäksi jaksoin vielä illalla ommella verhon vierashuoneeseen ja nyt sekin huone alkaa näyttämään kodikkaalta. Kuhan jaksaisi vielä käydä pahvilaatikot läpi ja heittää turha tavara menemään, ehkä viikonlopulla sitten.. Yritän myös ottaa kuvaa vähän vierashuoneen hienosta taulusta ja verhoista. Ne passaa niin hyvin yhteen että..!
torstaina 9. heinäkuuta 2009
Ikea shopping!
Yläkerran aulaan uusi punainen lamppu.
Makkariin rahi, mihin voi heittää illalla vaatteet. Nyt ne ovat olleet lattialla pölyttymässä. Päädyin rahin ostoon, koska sille on on myöhemminkin varmasti käyttöä, jos se ei koko ikäänsä palvele vaatteiden säilytyspaikkana.
Vierashuoneen seinälle helvetin iso taulu. Oikeesti taulu peittää suuren osan seinästä, se on tosi iso ja HIENO :D
Yläkerran aulaan ostettiin myös kuivun värinen hylly, jonka päälle eilen laitettiin aiemmin Ikeasta ostettu punainen 110cm Lack-hylly sekä kaksi sunnuntaina ostettua noin 30 cm leveätä hyllyä.
Hyllyn kolot saivat täytteeksi pari oranssia ja pari valkoista laatikkoa, mihin ukon moottoriurheilulehdet saadaan ämpättyä näkösältä.
Lisäksi tuli ostettua oranssi päiväpeitto vierashuoneeseen, ne kaksi hyvin pientä punaista Lack-hyllyä, joista jo puhuin, pari koristetyynyä päällyksineen, säilytysrasioita ja pinnoituskehyksiä. keskiviikkona 8. heinäkuuta 2009
Mä ja kissa!
Vilma ei ollut pessyt nassuaan hetkeen, joten se käänsi kuvauksen ajaksi kasvonsa pois.
Sitten omistajasta kuva. Hillustin sunnuntaina Raisiossa ja Turussa kyseisessä asussa. Turussa ei tullut muuten shoppailtua, mutta käytiin Skanssissa syömässä ja piipahdin ostamassa Body Shopista kasvosuihkeen, jonka toivon muuttavan väsyneen naamani sekä virkeämmän näköiseksi että väriseksi pitkänkin työpäivän jälkeen.

alustoppi, leggarit, laukku, bolero: H&M, toppi: Vila, kengät: Asos
Olen täysin menettänyt sydämeni kuvissa näkyville leggareille. Vähänkö hyvä kun en joskus tajunnut ajoissa ostaa seepraleggareita. Nuo ovat paljon paremmat ja varmasti pitkäikäisemmät kuin eläinkuviolliset kaverinsa.
P.S.: Beautybay:sta tilattu kuivashampoo saapui eilen vihdoin perille! Jee! En malta odottaa, että pääsen testaamaan mömmöä!
P.S. vol.2: Mulle vois ehdotella uusia blogeja luettavaksi.
tiistaina 7. heinäkuuta 2009
Väriä kynsiin.
Lakkoina samat vanhat hyväksi todetut putelit.
Diamonds.
Korvikset olivat just sellaiset kun himoitsin, plussaa vielä suuresta koosta!
maanantaina 6. heinäkuuta 2009
Shopping!
Nää oli löytö! Mulle ei enää vanhat shortsit mee kiinni.
Rahaa meni, en ees halua tietää kuinka paljon :D Mutta mikään ostos ei ole vielä alkanut kaduttamaan, joten ihan hyvä shoppailureissu oli! Etenkin leggarit, lippis ja shortsit ovat päässeet hittilistalle!
lauantaina 4. heinäkuuta 2009
Uutta tukkaa..
Postailen näin aamuvarhaisesta, koska lähetään tästä katteleen Alastaroon kiihdytysajoja, (jotka minua ei kiinnosta laisinkaan) ja ollaan yö jollain leirintäalueella. Sunnuntaina pitäisi mennä Ikeaan, Raisioon, jipii!!! Toivottavasti löytyy paljon kaikkea kivaa!! Palataan sunnuntaina asiaan!
perjantaina 3. heinäkuuta 2009
Kesäkuun tilinpäätös
Timanggit!
Olen jo pitkään himoinnut timanggikorviksia, mutta mistään ei ole kivoja, tätä ennen, löytynyt. Odotan jo malttamattomana, koska nämä saapuu postilaatikkoon!
torstaina 2. heinäkuuta 2009
Tiedotusluontoista asiaa..
Karvaörvelö, jota hännästä vetämällä alkaa soimaan Mockingbird. Myöhemmin huone täyttyy pinnasängyllä ja muksulla, jonka pitäisi nähdä valo marraskuussa. Elikäs suomeksi, oon raskaana ja muksu on vallan toivottu! Maha on jo sen verran kasvanut, että sitä on jo todella hankala peitellä ja olen ittekkin jo kyllästynyt asettelemaan paitojani mahan peitoksi, joten pakko se oli täälläkin jo julkistaa :)
Sitten päästäänkin eilisen päivän asuun, josta päätin ottaa kuvan myös sivusta, jotta lukijat näkisivät, etten huijaa tän kakru-asian kanssa :P Masu näyttää aika pieneltä, mutta se on aamusta aina pienimmillään. Tarpeeksi kun on ollut ylhäällä, niin on kunnon keissi :D
Jee, mä meen tänään parturiin tai siis kampaajalle! Vähän siistii kun saan vähän mallia tähän tukkaan sit. Varmaan saan vähän paremmin laitettuakin tätä, kun ei oo enää tasapitkä. Toivottavasti suunnittelemani malli toteutuu :))
keskiviikkona 1. heinäkuuta 2009
Taaskaan ei toiminut.
Kävin muuten eilen kattelemassa niitä rillejäkin. Löysin kahdetkin kivat! Vähän siistiä! Nyt pitäs vaan päättää ostanko kahdet vai yhdet :D Mut siis sikasiistiä kun löysin yhet just sellaset mitä oon suunnitellu! Harvoin tapahtuu näin..







































































