Jäljestä tuli niin kamala, että lopulta putsasin lakat kynsistä ja lakkasin uudelleen, eri tavalla. Uutta lakkausta, josta tuli mun mielestä ihan sikamakee, en ookkaan jaksanu vielä kuvata. Niih, jos joku tietää parempia manikyyritarroja, niin tiedon saa ihmeessä jakaa munkin kanssa! Mavalan en enää käytä.
keskiviikkona 30. syyskuuta 2009
Suttua tuli!
Jäljestä tuli niin kamala, että lopulta putsasin lakat kynsistä ja lakkasin uudelleen, eri tavalla. Uutta lakkausta, josta tuli mun mielestä ihan sikamakee, en ookkaan jaksanu vielä kuvata. Niih, jos joku tietää parempia manikyyritarroja, niin tiedon saa ihmeessä jakaa munkin kanssa! Mavalan en enää käytä.
Mökötys
Kyllä kissakin osaa osoittaa mieltään. Näin sitä joutuu kärsimään, kun olen lellinyt kissani pilalle. Täytynee käydä ostamassa herkkuja lisää, jotta Taavikin olisi taas mun kaveri.
tiistaina 29. syyskuuta 2009
Ilman ratkojaa!
Paita on tehty kahdesta kappaleesta. Hihansuissa plus muissa aukoissa on resorit. Hieman otin mallia Warehousesta ostamastani harmaasta cropista, mutta mustasta halusin tehdä hieman kapeamman, joten kavensin hieman ja pidensin hihoja. Hintaa uudelle paidalle tuli 13e.
maanantaina 28. syyskuuta 2009
Aina päällä.
Tänään piti ommella mutta jouduinkin käymään terkkarissa, joten tarttee huomenna yrittää uudemman kerran.
sunnuntaina 27. syyskuuta 2009
I hate you mom!
lauantaina 26. syyskuuta 2009
Lisää vaatetta..
Kaikki on nyt varmaan jo huomannut mun fiksaation musta-valkoraidallisiin vaatteisiin :D Tarttee kohta varmaan alkaa jo rajoittamaan..
perjantaina 25. syyskuuta 2009
Raitaa ja trikoota.
Yllä olevat saappaat ostin jo keskiviikkona. Mistään ei löytynyt kivoja perussaappaaita, joten kulutimpa rahani feikkiuggeihin. Edelliset harmaan feikit eivät miellyttäneetkään, joten myin ne kesällä kirpparilla. Nämä mustat versiot ovat paljon kivemmat ja varsi on sopivan kireä. Edelliset jäikin juuri varren suuruuden takia käyttämättä. Tuntui kuin kengät olisivat lumpsuneet jalassa.
Epämääräinen mytty.
Toivottavasti kangaspaloista kehkeytyy jotain esittelynkin arvoista. Pitäkee peukkuja, ettei ompelutaidot oo ruostuneet..
torstaina 24. syyskuuta 2009
Black.
Seuraavana tämän päivän väritön asu..
Sain muuten vanhat saappaat viksattua taas uudenveroisiksi. Ensin pyyhin märällä rätillä ja sitten käsittelin jollain keinonahalle tarkoitetulla sienellä ja jopas kiiltävät.
Oon muuten ajatellut värjätä tukkani tumman ruskeaksi ja koristaa parilla raidalla.. Mitä mieltä ootte? Passaisko?
Tajutonta menoa..
Mulla on jo hieno raidallinen jumpsuit odottamassa Vilmaa. Vilma on erittäin korea seuraavat 10 päivää, kun se vipeltää yli-tyylikkäässä lyhytlahkeisessa jumpsuitissaan.
keskiviikkona 23. syyskuuta 2009
Vanhat saappaat..

paita: Only, hame: GT, saappaat: Andiamo, laukku: H&M
Huomenna kun Vilma on puukotettavana/leikattavana, voisin piipahtaa vaikka Koskarissa kurkkimassa uusia saappaita. Tarkoitus olisi löytää korottamat ja ihanat mustat saappaat, jotka eivät näytä siltä, kuin olisin pöllinyt ne joltain Leningrad Cowboys:n jäseneltä..
tiistaina 22. syyskuuta 2009
Väripilkku.
maanantaina 21. syyskuuta 2009
Töhryjä.
Tumman ruskean luomivärin olin saanut kolautettua johonkin matkalla kotiin, ja se oli rasiassaan tuusan nuuskana. Onneksi hajonneenkin luomivärin saa korjattua pienellä väkästyksellä (ja kiroamisella).
lauantaina 19. syyskuuta 2009
Alttari
Kuvassa olevaa hyllyä sanon kuolleiden kissojen alttariksi. Kuvat näkevät aina, kun menee makkariin. Näin ei ajasta ikuisuuteen siirtyneet kissani koskaan unohdu.
perjantaina 18. syyskuuta 2009
Helmee!
Noh, ens kerralla jotain hienompaa sit..
torstaina 17. syyskuuta 2009
Vika duunipäivä.
Tänään pitäis nähä illalla vanha kaveri, joka on tullut ulkomailta takasin Suomeen taas. Kiva päästä juoruamaan.. Mä en ookkaan kertonu sille laisinkaan, että olen paksuna. Voi olla ilme aika hassu, kun näkee mut :D
tiistaina 15. syyskuuta 2009
Napis.
Topin materiaali olikin vähän erilaista mitä odotin. Toppi onkin liukaspintaista materiaalia, mutta erimukavaa sellaista. En varmaan olisi tilannut toppia, jos olisin tiennyt sen olevan moista materiaalia, joten kiva yllätys oli.
maanantaina 14. syyskuuta 2009
Vihdoin.
Väreinä siis vihreä, tumma lila ja valkoinen.
sunnuntaina 13. syyskuuta 2009
Pikkuvaatteita.
Nallehaalari oli pakko-ostos, koska suu vääntyi hymyyn heti, kun näin haalarin hupussa olevat korvat. Alla olevassa kuvassa suosikkilöydöt, haalari ja pitkähihainen body.
Pieni pettymys ostosreissulla oli se, että vastasyntyneille on tarjolla suurimmaksi osaksi vain valkoisia tai vaaleanruskeita vaatteita. Tällaiselle ihmiselle, kuten minä, joka tykkään selkeistä väreistä, vaavin vaatteiden osto on vähän hankalaa kun kaikki vaatteet tuntuvat niin tylsiltä. Onneksi joissain vaateissa on kivoja printtejä, jotka piristävät valkoista vaatetta.
Oli muuten kiva huomata, ettei vauvojen vaatteista pyydetä aivan kauheita summia.. Varmaan tietysti jossain oikeassa lastenvaateliikkeessä voidaankin pyytää, mutta minähän en sellaisiin liikkeisiin astu varpaallanikaan. Eihän vauvalla tarvitse olla mitään merkkituotteita päälle, tärkeintähän on, että vaatteet ovat hyviä päällä ja vaavi näyttää söpöltä :D
lauantaina 12. syyskuuta 2009
Pakkautumista..
perjantaina 11. syyskuuta 2009
Melkein juhliin..
Nuo Dinskon halppiskengät ovat kyllä olleet hintansa väärtit, ja vielä enemmän. Joskus halvallakin saa jotain kivaa ja pitkäaikaista..
torstaina 10. syyskuuta 2009
Raitulipaituli.
keskiviikkona 9. syyskuuta 2009
Lisää karvaa kotiin..
Nyt vaan limen vihreä seinä, joka ei näy kuvissa, ei passaa enää ollenkaan huoneeseen.. Mitähän ukko sanois, jos ehdottais, että se maalattaisiin harmaalla piiloon :P
Ihan jotain pientä vain..
tiistaina 8. syyskuuta 2009
Ei mitään..
Tänään on ollut tylsä päivä, ei ole oikein mitään asiaa, joten en turhaan yritä keksiä mitään, vaan vaan siirryn sen suuremmitta puheitta telkkua kattelemaan..
maanantaina 7. syyskuuta 2009
Raitaa ja oranssia.
Tehkää mun aivoille jotain.. Mun ajatuksissani ei pyöri tällä hetkellä mitään muuta kuin kestovaipat. Istuin eilen varmaan neljä tuntia koneen edessä erilaisilla kestovaippasivustoilla ja nettikaupoissa. Aika varmasti opin jotain ja sainkin tilattuakin parit vaipat, mutta tarkoitus ei ole ostaa suurta vaippavuorta, ennen kuin tapaan niiden käyttäjän. Eihän sitä tiiä minkälainen peppu kaverilla on.. Ja ehkä sitten joskus uskallan itsekkin tehdä vaippoja.. Mut siis mitään muuta ei aivoissa liiku kuin vaippamietteet..
sunnuntaina 6. syyskuuta 2009
Pukeutumisvinkkejä..
Niin sit toisessa lehdessä, olisko ollu Elle tai sit Trendi, kerrottiin että tiimalasivartalon saa myös kuromalla ohuen vyön vyötärölle.
No siis joo, en mä oo kyllä tästäkään ihan varma kun kuvia kattoo.. Mun mielestä ennemminkin tasapaksuntaa, eikä niinkään kavenna. On nyt pakko sanottava, et tais olla soopaa ne vinkit. Siis mun vyötärössähän ei ole mitään vikaa :P
lauantaina 5. syyskuuta 2009
Liian lämmin..
Eilen meni hermo aivan vallan otsatukkaan ja tänään laitoinkin pinnit päähän. Otsatukka tuntuu tekevän päästäni ylipuhalletun pallon muotoisen ja muutenkaan ei ole freesi olo. Nyt kun pinnit ovat ajamassa tukan otsalta, katsekin on kirkkaampi ja peilikuva miellyttävämpi.
perjantaina 4. syyskuuta 2009
Elokuun tilinpäätös
Raidallinen lepakkopaita, GT 20e
Salt spray+post. 15e
meikkisivellin x 2 10e
Luomiväri, MAC+post. 11e
Kajal, GOSH 8e
Puuterisuti, MUS 25e
Päätin poistaa listauksesta hiuslakan. Sehän on aivan päivittäistavaratuote, kuten shampoo tai dödö, joten en laske sitä "tuhlailuksi" enää.
Tuhlailut tekivät yhteensä 214e. Aikasta peruslukema, kun katselee vanhoja tilinpäätöksiä. Elokuussa ei tullut tehtyä yhtäkään hutiostosta. Ostetut vaatteet olivat yllättävän yhteensopivia kuvasta päätellen :D ja kaikki korviksetkin ovat jo olleet ainakin kerran korvissa. Se mikä potuttaa, Ebay:sta ostettu MAC:n luomiväri ei ole vieläkään tullut perille. Varmaan taas tulee etanapostissa ja saan odottaa pakettia kuukauden.. mur! Niin ja Gosh:n kajal on aivan verraton. Pysyy paikoillaan, ei tee noloa raitaa yläluomen päälle ja väri on ihgu!
torstaina 3. syyskuuta 2009
Harmaa arki.
Jee, enää ei ole kuin hieman yli kuukausi töitä ja sitten saankin nostaa jalat pöydälle. Olen kamalasti suunnitellut kaikkea mitä teen, kun "ansaittu" loma alkaa. Kai tätä ansaituksi voi sanoa, kun on masua paikasta toiseen raahannut jo useamman kuukauden. Hassua, että odotan loman alkua kamalasti, vaikka tykkään työstäni vallan kamalasti :D Lomasuunnitelmissa olisi katsoa katsomatta jääneet elokuvat, käydä rauhassa kaupungilla shoppailemassa ja leipoa amerikkalaista omenapiirakkaa. Niin ja viedä Vilma, 2.5vee, leikkaukseen. Sillä oli ensimmäinen juoksuaika ja toista en halua enää kuunnella :D Miten niin pienestä kissasta voi lähteäkkin niin kamala ääni. Vähän liikaa särähtivät Vilman serenadit mun korvaan.
keskiviikkona 2. syyskuuta 2009
Tonttu, teini vai rock?
Sitten asiaan. Hutiostoksen maineen saaneet leggarit pääsivät jostain syystä päälleni. Jotenkin kauheen teini olo oli punaisissa leggareissa. Mitä himputtia mä ajattelin kun nuo ostin?! Miten punaista voi yhdistää, ettei asu ole liian joulutonttumainen, rock tai teini?!
Jeh, oli niin viluinen olo illalla, että pistin oikein saappaatkin jalkaan. Oli ne kyllä vähän liikaa, olis ihan hyvin vielä varmaan läpsyilläkin pärjännyt.
tiistaina 1. syyskuuta 2009
Raskauden kyseenalainen autuus?
Seuraavaa tekstiä ei kannata ottaa liian tosissaan, vaan se on tarkoitettu luettavaksi hilpein mielin.
Raskausaikahan on kuulemma naisen parasta aikaa. Voitte jo tässä vaiheessa arvata, etten ole aivan samaa mieltä. Tässä asioita, joiden kanssa olen sattumalta joutunut törmäyskurssille.
1. Ihmisten lausahdukset: "Ota nyt lisää, kun sun pitää syödä kahden edestä." Joo olis varmaan ihanaa syödä joo, mutta kun tämä toinen henkilö sisälläni painaa vajaa kaksi kiloa ja ei todellakaan tarvitse ravintoa kuin aikuinen. Jos söisin oikeasti kahden edestä, olo olisi hyvin äkkiä samanlainen kuin ylikasvaneella norpalla pehmeällä rantahiekalla.
2. Varastetut vatsalihakset. Olen selvästi joutunut unissani kansainvälisen elinvarasliigan uhriksi, koska vatsalihakseni ovat hävinneet. Ihanaa lyllertää sängystä ylös, kun ukko nauraa räkäsesti vieressä :D
3. Ihmisten "sähän oikein hehkut"-lausahdukset. Minä en hehku! Naama kiiltää ihan vaan sen takia, että minä olen kuumissani, kun tämä sydämmen sykkeellä varusteltu patteri lämmittää liikaa.
4. 70% vaatekaapin sisällöstä ei mahdu päälle. Yritä siinä sitten keksiä uusia, innovatiivisia asukokonaisuuksia. Lisäksi 80% kengistä on pieniä, kiitos jalan tajuttoman leviämisen.
5. Hyvin noloja ovat myös tilanteet, jolloin tajuan yrittäväni liian pienestä välistä mahtua. Vielä nolompaa on, jos joku näkee tilanteen. Miksi sitä ei ihminen tajua, että maha on niin tajuton, että sen kanssa on turha yrittää mahtua kissanluukusta sisään :D
6. Kuulemma alkuraskauden jälkeen alkaa virkeä kausi, jolloin raskaana oleva nainen on elämänsä vedossa. Hei kertokaa mulle milloin tää alkuraskaus loppuu, loppuuko se yhdeksännellä kuukaudella vai koska?
7. Huohotus. Minä joka en hengästy pienestä, rohisen ja läähätän kuin seinää päin juossut kiinanpalatsikoira.
8. Varpaankynsien lakkaus, leikkaus, kenkien jalkaanlaitto ja sukkahousujen varvassaumojen asettelu menee maratonista, tai ainakin se tuntuu siltä..
Pari plussaakin on listattava, jotta ette ajattelisi, että raskaana olo on aivan kamalaa.
1. Iho on paremmassa kunnossa kuin ikinä, kiitos kaksi kertaa päivässä tapahtuvan rasvaamisen. Kosteusvoiteita valmistavat firmat ei ainakaan mun takia kaadu lamaan..
2. Ei krapulaa, koska ei voi juoda viinaakaan. Okei.. tää vois olla kyllä miinuskin.
3. Voi rauhassa olla kulutushysterian vallassa, kun vaan selittää jokaiselle, että "Tää tulee sille kakaralle.."
4. Saa nauraa peilin edessä hassunnäköiselle vartalolleen ja lyödä vetoa ukon kanssa, koska napa lumpsahtaa ulos :D Oikeesti tykkään tällä hetkellä enemmän vartalostani kuin ikinä, kun on hyvä tekosyy sille, miksi maha on niin suuri :D Ja kun mahanahka kiristää niin paljon, ei missään tunnu olevan ylimääräistä löllöä, timmi olo :D

































































